Kaveritaitopolulla toisia huomioiden

5.2.2021

Porvoon vanhempainyhdistykset ry ja Keskuskoulun vanhempainyhdistys toteuttavat yhteisen kaveritaitopolun Keskuskoulun tuntumaan ystävänpäiväviikolla maanantaista 8.2.2021 alkaen.  

Polulla on erilaisia kaveritaitoihin ja toisen huomioon ottamiseen liittyviä tehtäviä, joihin voi vastata niin lapsiryhmänä kuin vanhemman kanssa kiertäessä. Tehtävien kieli on suomi. 

Tehtävärastit sijoittuvat keskusta-alueelle; Keskuskoulun, urheiluhallin, uimahallin ja Joonaanmäen kiipeilytelineiden tuntumaan. Rasteja on yhteensä kuusi, joista ensimmäinen lähtee Keskuskoululta (sijoitettu koulun aitaan Edelfeltin Bulevardin puolelle) ja viimeinen päätyy pienen jääkiekkokaukalon reunalle. 

Polkua voi kiertää sekä koulu/päiväkotipäivän aikana luokittain että vaikkapa oman vanhemman tai isovanhemman kanssa vapaa-ajalla. 

"Kaveritaidot on pieniä tekoja ja vaativat jatkuvaa harjoittelua vahvistuakseen. Opettajien merkitys luokan yhteishengelle on suuri, ja samaa työtä me vanhemmat teemme kotona kannustaen ja kuunnellen. Tämä kaveritaitopolku tuo mahdollisuuden molemmille, kun sen voi kiertää joko yhdessä oman ryhmän kanssa tai vaikkapa perheen kanssa", avaa Anne Tukiainen Porvoon vanhempainyhdistyksestä.