Kesälukukampanja kannustaa oppilaita kirjojen pariin

12.5.2021

Porvoon alakouluissa ja esikouluryhmissä käynnistyy kesälukukampanja 2021, jota mekin olemme suunnittelemassa ja toteuttamassa. Kampanja kannustaa kaikkia oppilaita kirjojen ja lukemisen pariin myös kesälomalla. 

Kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Porvoon kaupunginkirjasto, Porvoon lukutaitohankkeet Brilli ja Lukuliikettä kuntiin, suomen- ja ruotsinkieliset äidinkielen kehittämisryhmät, Porvoon kuntakohtainen vanhempainyhdistys POFF sekä koulujen vanhempainyhdistykset.

Kesälukukampanjan tavoitteena on innostaa ja kannustaa oppilaita kesälomalla kirjojen ja lukemisen pariin. Lukuinnon lisäksi kampanjan tavoitteena on edistää porvoolaisten koululaisten kaveritaitoja ja lisätä kiusaamattomuutta kouluissa tarinoiden ja kirjojen avulla.

Kampanjaa on toteutettu menestyksekkäästi jo useamman vuoden ajan Kvarnbackens skolanissa, jossa vanhempainyhdistys on ollut vahvasti mukana lukukampanjan toteutuksessa. Tuleva kesälukukampanja 2021 laajenee kaikkiin porvoolaisiin esi- ja alakouluihin.

Porvoon kaupunginkirjaston laatima kirjalista jaetaan kaikille oppilaille kevään aikana. Listalta löytyy lukuintoa herätteleviä kirjoja monipuolisesti, jotta jokainen oppilas löytäisi itselleen sopivaa kesälukemista. Oppilaat kirjaavat muistiin kesällä luetut kirjat ja halutessaan piirtävät kuvan jostakin lukemastaan kirjasta. Piirustuksen kautta on mahdollisuus kertoa muillekin lukijoille itseä ilahduttaneesta lukukokemuksesta. Kuvat palautetaan syksyllä kouluun ja niistä kootaan näyttely Porvoon kaupunginkirjastoon.

Kampanja päättyy lukuvuoden 2021-2022 alussa järjestettävään oman koulun lukujuhlaan, jossa julkaistaan tieto luettujen kirjojen määrästä koulukohtaisesti sekä kaikkien koulujen osalta. Kaikille luokille jaetaan lukudiplomit ja lukemisen riemua juhlitaan yhdessä musiikin ja pienen tarjoilun parissa.

Napataan kirja kaveriksi kainaloon ja lähdetään lomalla lukumatkalle!