Anna-Leena Terrihauta — Miten olla onnellinen?
Olemme useiden alakoululaisten kanssa selvittäneet halutuinta tietoa siitä, kuinka ihminen voi olla onnellinen. Opetussuunnitelmassa tällainen tavoite saattaisi tuntua liioittelulta, mutta uskoakseni moni meistä tavoittelee elämässään onnellisuutta eri keinoin. Oppilaiden ja opettajan kanssa selvitämme tuota salaisuutta Onnellisten linnake nimisen pelin avulla (MIELI ry).
Peli on yhdistelmä kuninkaan kohtalosta kertovaa videotarinaa, lautapeliä ja ryhmätyötä. Viitenä pelikertana uppoudumme ryhmittäin seikkailemaan Onnellisten linnake saarella, josta olemme saaneet murheellisen kuninkaan viestin. Saarella ollut suurin aarteemme, onnellisuuden salaisuus on hävinnyt. Kuningas on jäänyt yksin ja hänen tilanteensa on lohduton. Löytääksemme kuninkaan kierrämme pelilaudalla saaren eri kolkissa ja suoritamme lukuisia tehtäviä. Ja millaisia tehtäviä ne ovatkaan! Houkutusten puutarhassa oppilaat miettivät mm. asioita, jotka tuovat elämään hyvää oloa ja asioita, jotka vievät voimia. Ihmissuhteiden tyrmässä kehutaan kilvan jokaista ryhmäkaveria. Itsetunnon valtaistuinsalissa syvennytään esimerkiksi kysymyksen ääreen kenelle minä olen tärkeä. Levon paviljongissa rauhoitutaan pohtimaan, mikä on kiva tapa rentoutua. Tunteiden labyrintissä tutkitaan tietenkin tunteita ja näytellään niitä yhdessä.
Yhdessä tehtäviä suorittaessa alkukankeus ja varhaismurrosikäisten epäluuloisuus peliä kohtaan karisee nopeasti. Ripaus huumoria ja kilpailuhenkisyyttä siivittävät ryhmät työskentelemään keskenään perusasioiden äärellä. Enää en ylläty siitä, ettei aikuisena minun tarvitse pelin aikana luennoida ja valistaa. Oppilaat kyllä tietävät ja ratkaisevat tehtävät ripeästi toisilleen mallia antaen. Yksi kertoo puhuneensa vastaavista asioista kotona, joku toinen muistaa tiedonjyvän tunnilta ja kolmas valmentajan tsemppipuheen. Pelin aikana ratkaistut tehtävät muuttuvat avaimiksi, jotka lopulta auttavat meitä pääsemään yksin jääneen, vielä niin onnettoman, kuninkaan luo. Yksi ryhmä tietenkin aina voittaa, mutta itse pelin aikaiset ryhmätehtävät ovat tässäkin tapauksessa se tärkeämpi anti. Ryhmissä tuli yhdessä pohdittua monta asiaa omasta hyvinvoinnista.
Lapsilla, kuten meillä aikuisilla, on paljon tietoa mitkä arkiset asiat ylläpitävät hyvinvointia ja mielenterveyttä. Kuitenkin huomaamme, että iästä riippumatta helposti unohdamme tai jätämme huomioimatta ne. Kuinka pystymme ottamaan käyttöön sen mitä tiedämme? Kuinka vaalia arkea, että siinä on sopivat palaset levolle, ravinnolle, liikkumiselle, koululle/työlle ja harrastamiselle? Miten huolehtia, että huomionsa saa myös ihmissuhteet, ristiriitojen ratkaisu ja tunteiden käsittely? Kuinka varmistaa, ettei elämästä tule suorittamista?
Palataan vielä peliin, jonka lopussa Onnellisten linnakkeen kuningas kiittää oppilaita. Videolla hän kertoo miltei paatoksella, kuinka apumme saapui viime hetkellä ja myöntää, ettei jaksanut huolehtia onnellisuudesta yksin. Niin… EI YKSIN. Yksin hyvätkin asiat helposti unohtuvat.
Me tarvitsemme toisiamme: lapsi lasta, aikuinen aikuista, lapsi aikuista, aikuinen lasta, koulu kotia, koti koulua, muista lasten ja perheiden parissa olevista henkilöistä puhumattakaan! Vain yhdessä toimimalla ja toisiamme muistuttamalla, voimme pitää huolta omasta ja toisten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä.
Onnellisuuden avaimet on meillä käsissämme.
Anna-Leena Terrihauta
alakouluissa työskentelevä koordinoiva kuraattori
- - - -
Tutustu myös:
- Paula Risikko —Yhteistyötä tarvitaan lapsen ja nuoren hyväksi
- Sari Gustafsson — Vanhempainyhdistykset antennina ja tuntosarvina
- Elin Blomqvist-Valtonen — Yhdessä lapsillemme parempaa huomista
- Niina-Milla Martikainen — Muutosvaiheessa tarvitaan luottamusta
- Olli-Pekka Heinonen — Koronan opetukset
- Olli Luukkainen — Kodit ja koulut samalla puolella
- Ulla Siimes — Yhteistyötä uudessa arjessa
- Milka Harjunen — Kun ajattelee hyvää syntyy hyvää
- Johanna Laisaari — Lasten oikeuksien puolesta
- Jaana Lehtiö — Yläkoulun arkea koronan varjossa syksyllä 2020
- Jukka-Pekka Ujula — Vertailun sietämätön vaikeus
- Ulla Mether — Koulu, niin tuttu ja silti niin vieras
- Anders Adlercreutz — Glöm inte superkrafterna
- Marko Enberg — Kipeätkin aiheet pitää uskaltaa nostaa esiin
- Anette Karlsson — Tikittävä aikapommi?
- Erja Askolin ja Anita Korhonen — Yhdessä olemme enemmän
- Jenni Helenius — Väkivalta on väkivaltaa
- Katja Kokkinen — Kodin ja koulun välisestä viestinnästä
- Nea Hjelt — Olisiko koulujen työ- ja loma-aikoja aika päivittää?
- Hanna Lönnfors — I samma båt, yhdessä niin paljon vahvempia
- Markus Ekholm — Dags att sluta ducka för mobbningen
- Jari Kettunen — Välitodistuksen aika
Läpi lukuvuoden 2020-2021 nostamme Porvoon vanhempainyhdistyksenä esiin näkökulmia lasten ja nuorten, kodin ja koulun yhteistyöstä. Siitä, miten tärkeää on erityisesti näinä aikoina tehdä parhaamme lasten puolesta — meistä kunkin tahollaan. Miten tärkeä on lapsen arvo itsessään. Miten merkityksellisiä ovat sitoutuneet ja välittävät vanhemmat ja laajasti katsovat vanhempaintoimijat, osaavat opettajat ja koulun muu henkilökunta, lapsen silmin asioita katsovat päättäjät — moninainen ymmärrys lapsen parhaasta.
Näkökulmia -kirjoitussarjassa nostetaan esiin erilaisia näkökulmia oppilashuollosta opettajuuteen sekä kodin ja vanhemman arjesta johtamiseen. Katsomme asioita ekaluokkalaisen ja lukiolaisen silmin, paikallisten osaajien ja valtakunnantason vaikuttajien. Suomen- ja ruotsinkielisissä perheissä ja oppilaitoksissa.
Kodin ja koulun yhteistyön merkitystä painotetaan vahvasti koulutuspolitiikassa, koulutusta koskevassa lainsäädännössä ja koulujen opetussuunnitelmissa. Se konkretisoituu lopulta aina yksittäisen lapsen kohdalla. Tulevaisuuden aikuisen.